perjantai 8. helmikuuta 2013

Perjantai ja ulos tuulettumaan!

   Se olisi nyt perjantai, ja tarkoituksena on toteuttaa ystävättäreni kanssa jo kauan sitten lukkoon lyöty suunnitelma lähteä pienemmälle naapuri paikkakunnalle tuulettumaan. Itse olen varttunut suurimman osan elämästäni siellä ja olen jo pitkään toivonut, että pääsisin käymään katsomassa mikä siellä nykyään on meno. Pitää muistaa että pieni paikkakunta, pienet piirit, mutta se tuskin meidän menoa haittaa, ainakin toivon niin.
  Olen ollut sinkku jo yli puoli vuotta, ja viimeisestä miehen antamasta kosketuksesta on jo aikaa kuukauden verran. Tässä elämäntilanteessani tärkeämpänä parisuhdetta tulevat tietenkin oma terveys ja työ, joten kuukausi ilman seksiä on kohtuullinen aika vielä. Tänään kuitenkin toivon, että saisin suoraa toimintaa mieheltä joka osaa hommansa! Se voi olla liikaa pyydetty, sillä tämän päivän mahdollinen prinssi kun löytyy todennäköisesti anniskeluravintolasta, joten suorituskykykään ei ole mitä parhaimmillaan alkoholista johtuen.
  Ennen olisin vierastanut miestä, joka tulee baarissa suoraan ehdottamaan pikaista panoa jossain sedulan vessassa, mutta nyt ajatus siitä tuntuisi juurikin sopivalta! En jaksaisi kuluttaa iltaani etsien juuri sitä parasta ja potentiaalisinta seurustelukumppania, kun sitä kuitenkaan en ole tänään hakemassa. Moni muu nainen pitäisi minua mielestään halpana jos annan ensimmäiselle miehelle joka tulee vastaan. Aivan kuin minun pitäisi osoittaa arvokkuuteni sillä että vaadin miestä mielistelemään minua koko illan ajan, kun kuitenkin lopputulos on sama. Seksiä se vain on, ja aamulla sitten pitäisi toisen vain kadota, ja se on siinä. Itse en näe siinä mitään järkeä.. Tämä puolestaan voi johtua siitä että olen tottunut sanomaan asiat suoraan ja moinen esileikki baarissa vaikuttaa jookseenkin teennäiseltä. Mieluummin hoidan hommat nopeasti, jotta pääsen nauttimaan hyvän ystävättäreni seurasta, tai sitten en ollenkaan ryhdy moiseen roolileikkiin. Lisäksi olen itse huomannut että spontaanit pikapanot ovat yleensä intohimoisempia ja jopa villin rajuja, toisin kuin pitkän uuvattavan baari-illan jälkeinen akti, joka päättyy siihen että jompi kumpi ei jaksa tai haluaa mennä nukkumaan.
  Tietenkin täytyy muistaa, että jotkin näistä miehistä hakevat oikeasti tasapainoista parisuhdetta, joten eivät kaikki ole vain sen pillun perään. Mutta toimintanihan säästäisi myös näiden miesten aikaa, jotka eivät välitä yhdenillan jutuista, mikä itsestäni tuntuisi aivan luonnolliselta tavalta tyydyttää halut elämäntilanteeni nähden. On miehilläkin tunteet.
  En kuitenkaan omista iltaani seksuaalisten halujeni tyydyttämiseen, vaan pyrin nauttimaan illasta hyvän ystäväni kanssa. Kotona voin sitten leikkiä itsekseni! Se kun onnistuu aina ja kellekään ei jää paha mieli.

Dana

Blogin aloitus

Tarkoitukseni on aloittaa blogi jonka painona on omat henkilökohtaiset seksikokemukseni. Olen nuori työssäkäyvä nainen Etelä-Suomesta, ja myös perusterve, joten miksi haluaisin avata sivut elämäni henkilökohtaisimpaan ja arimpaan paikkaan? Rehellisesti sanoen, en oikein tiedä itsekään.

Olen aina ollut avoin persoona ja seksistä puhuminen on minulle normaalia. Lääkärissäkin käydessäni puhun paikoista ja vaivoista niiden oikeilla nimillä, enkä aristele jos lääkäri haluaa ottaa vaikkapa näytteen juurikin sieltä kokeitaan varten, joten miksi seksuaalisuus olisi tabu minulle? En myöskään häpeile puhua seksuaalisista tottumuksistani parisuhteessa. Kaverini usein ihmettelevätkin miten pystyn puhumaan rajoitteistani ja tottumuksistani makuukammarin puolella miehelle jota en läpikotaisin vielä tunne, ja jonka kanssa en ole harrastun (vielä) mitään seksiin liittyvääkään. Meillä kaikilla kuitenkin on omat seksuaaliset mieltymyksemme, toisilla vahvemmat ja toisilla erikoisemmat. Ymmärrän täysin, että seksi kuitenkin on myös se asia missä ihminen on haavoittuvimmillaan ja valitettavasti on ihmisiä jotka käyttävät sitä tilaisuudentullen hyväkseen.

Tarkoitukseni on pyrkiä kertomaan päiväkirjan omaisesti seksielämästäni. Heitän samalla haasteen itselleni. Jokainen kuitenkin tallaa tyylillään.

Dana